On mahdotonta antaa anteeksi itselle jos ei oikein edes tiedä mitä olisi annettava anteeksi.
Olen syyttänyt itseäni siitä miten elämäni on mennyt, ja miten yksi väärä valinta, tai oikeastaan se, etten ole tehnyt mitään sen suhteen on tuonut elämääni niin paljon pahaa.
Alku ja loppu kirjoituksessa kirjoitin:
"Ulkopuolinen toi elämääni ylimääräisen palikan ja sen sijaan että poistuin paikalta tai käskin toista poistumaan palikoineen niin jäin niille sijoilleni koristelemaan tuota omaan elämääni täysin kuulumatonta palikkaa."
Ja olen syyttänyt itseäni tästä. Loputtomasti. Olen käyttänyt kymmeniä vuosia tämän asian hyväksymiseen. Olen yrittänyt hyväksyä asiaa, ja olen kironnut jumalia kun en ole tätä pystynyt tekemään. Eilen keskustellessani Rakkaani kanssa tajusin erään kovin typerän seikan. Olen koko ajan yrittänyt hyväksyä asiaa, jota en ole hyväksynyt. Olen yrittänyt mahdollisella hyväksymiselläni muuttaa asian, jota en hyväksy, hyväksyttäväksi. Ikään kuin hyväksyminen olisi taikatemppu jolla punainen valo muuttuu vihreäksi.
Olen käyttänyt kymmeniä vuosia sen hyväksymiseen. Tai siis sen hyväksymisen yrittämiseen. Olen taistellut itseäni vastaan ja tiukoista otteistani huolimatta en ole saanut itseäni selätettyä. En ole saanut nujerrettua itsestäni sitä puolta, joka ei ole koskaan hyväksynyt sitä palikkaa, joka elämääni saapui.
Palikat tulevat elämään niin kuin nyt vaan elämään tulevat.
Tosta vaan.
Kyselemättä.
Se on elämää.
Taistelua itseä vastaan ei voi voittaa.
Sen voi vain hävitä... jolloin sen voittaa ❤️
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti