Käytäntö: Kuinka antaa anteeksi itselleen?

Mitä lopulta oli anteeksianto itselleni tässä edeltäväss postauksessa,
jonka tosiaan nimesin kuinka antaa itselleen anteeksi. 

Anteeksianto tässä tapauksessa ei ollut minkään tekemistä vaan syyttämisen lakkaamista. Kyse ei ollut siitä että aktiivisesti tein jotain vaan että olin aktiivisesti tehnyt jotain kymmeniä vuosia, joka pahoitti mieleni. Se loppui, kun näin mitä olin tehnyt. Se putosi kädestä kuin työhanska tehtaanpillin soidessa.

Ajattelin että minun olisi annettava anteeksi itselleni se, että olin ajatellut että se oli ollut hyväksynnän hakemista semmoiseilta joka ei ikinä minua hyväksyisi. Mitä se olikin. Olin ajatellut että minun olisi annettava anteeksi itselleni, että olin miellyttänyt toista täysin oman itsen itsensä unohtaen. Mitä se olikin. Olin ajatellut minun olisi annettava anteeksi itselleni se, että olin loputtomasti yrittänyt semmoista, jonka jo valmiiksi tiesin ettei se johtaisi mihinkään. Mitä se olikin. 

Tämä kaikki oli kuitenkin aivan liian monimutkaista. Tämä kaikki oli vain reaktiota siihen pohjimmaiseen syyhyn. jokainen näistä oli väärää korjausliikettä liikkeeseen jonka olin tehnyt ensimmäisenä. Sitä ei saanut tekemättömäksi tekemällä jotain muuta vaan ensimmäisenä näkien mikä se on. Ja kun lopulta näin sen tajusin, ettei mitään anteeksiannettavaa itselle ollut, vaan se oli vain alunperin kovin, kovin typerää.

Minun oli nähtävä, että hyväksyin elämääni jotain mitä en hyväksynyt. Eli olin sallinut elämääni elementin jota en voinut missään mielessä hyväksyä elämääni. Virhe jonka tässä tein oli se että kuvittelin voivani jollain kepulikonstilla hyväksyä tämän uuden elementin. Ja sisimmässäni asui syvällä vahva hyväksymättömyys. Minä en kerta kaikkiaan hyväksynyt tätä ja kaikin keinoin yritin hyväksyä sen. Yritin nähdä näkemäni olemattomaksi. Se ei vain onnistu.

Ja tämä on se typeryys, jota en tunnistanut. Yritin kieltää sen mikä elämääni oli tullut ja sitä ei voi käytännössä tehdä :) Jos lentokone putoaa pihallesi niin siinä se on. Kaikki yritykset kieltää tapahtunut on turhaa. En antanut anteeksi itselleni vaan myönsin itselleni typeryyden että olen yrittänyt olla näkemättä sitä mikä on ollut edessäni.

Ps. Puhuin tästä kaikesta Rakkaani kanssa eilen ja erona minulla häneen on se että jos minä yritän vuosikymmeniä sopeutua johonkin mitä en hyväksy niin hän ei. Hän ei suostunut siihen hetkeksikään.