Matka patsaalle on yhtä olennainen kuin patsas

 Katsoimme Rakkaani kanssa elokuvan Peaceful Warrior joka pohjaan Dan Millmanin samannimiseen kirjaan. Muistin elokuvan henkisemmäksi, ja vaikka siinä oli kyllä vahvoja henkisiä elementtejä, se oli vähän kökkö.

Yhdessä kohtauksessa Dan ja Sokrates kipusivat pienen vuoren päälle. Dan oli innoissaan koko matkan, koska odotti sitä mikä avautuu huipulla. He pääsivät huipulle ja siellä ei ollut hienoa maisemaa, eikä ns mitään. Hän oli raivoissaan. Kaikki oli ollut ns turhaa.

Näin juuri.

Jos katseemme on vain päämäärässä, kaikki nousee tai kaatuu sen mukaan saavutetaanko päämäärä vai ei. Kun katseemme on vain päämäärässä Särkänniemi on olellnaisempi kuin matka sinne.

Ja se ei ole.

Matka on aivan yhtä olennainen kuin päämäärä. Matka patsaalle on yhtä olennainen kuin Patsas.

Jos ei ole.

Niin matka ja päämäärä ovat kaksi eri asiaa. Toisella on väliä ja toisella ei. Tällöin elämä ei ole kokonainen. Kokonaiseksi elämä tulee kun matkasta tulee yhtä olennaista kuin mahdollisesta päämäärästä. Päämäärä kun voi olla ravintola joka juuri tänään on suljettu. Jos en nauttinut matkasta, se olikin turha reissu, mutta jos nautin niin mikään ei mennyt hukkaan.

(Otsikko rakkaani suusta.)